maanantai 27. tammikuuta 2014

Selonteko

Tänään laitoin postiin selvityksen kirjallisesta työstä, jota apurahan saaja (minä siis) teki apurahakauden aikana. Vastaanottajaksi merkitsin luonnollisesti Kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahalautakunnan.

Kaiken pitäisi olla kunnossa eli kriteerit (helpottavan väljät) täytettynä. Ilmaisin selvityksessä totuudenmukaisesti myös vakaat aikeeni saattaa projekti julkaisukelpoisen kirjan muodossa täyttymykselliseen päätökseen (jota toivon mukaan seuraa julkaisu). Työtä toki vielä riittää.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Eläinkuvia

Eläinten piirroskuvien valmistustekniikkani on monivaiheinen. Ensin etsin materiaalia kohteesta, jonka jälkeen teen "raakapiirroksen", jossa pyrin kiteyttämään eläimen hahmon mahdollisimman vähiin viivoihin,
koska seuraavaksi siirrän piirrokseni fonttiohjelmaan.
Siellä pystyn tekemään puhdaslinjaisen, tarkasti raamitetun kuvan, johon voin myöhemmin lisäillä yksityiskohtia, kuten kasvillisuutta yms. eläimen elinympäristöstä. Tähän vaiheeseen käsiteltyjä kuvia on tällä hetkellä kolmisenkymmentä.


Kuvien valmistaminen fonttiohjelmalla mahdollistaa kuvatiedoston siirron yhdellä näppäyksellä. Lisäksi kuvat ovat puhtaita pikselitöhnästä ja helposti väritettävissä. Ehkei kaikille sopiva menettely, mutta passeli meikäläisen tyyliin ja tavoitteisiin.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Välietappi

Pitkän juhlakauden (joka piti sisällään mm. kaksipäiväiset viiskymppiset) en ole saanut tilitetyksi mitään tänne, rakas päiväkirja. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö mitään olisi tapahtunut. Raa'an ajatustyön vastapainoksi olen saattanut valmiiksi tulevassa Nisäkkäistä-teoksessa käyttämäni fontin kursiiviversion
tavallisen lisäksi. Kursiivia on tapana käyttää tieteellisten nimien kuten Homo sapiens sapiens yhteydessä.

Jatkan kohti uusia haasteita.